Hetkessä elämisestä

Muutama päivä sitten luin erästä kirjaa ja sieltä pomppasi tällainen lause:

"Elämä – mitäpä muuta se onkaan kuin menneiden muistelemista ja tulevien tapahtumien odottamista."

Kiukustuin.

En ole samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Näin ei kuitenkaan aina ole ollut, enkä vieläkään aina tiedä, miten todella elää hetkessä tasapainoisesti ja viisaasti. Olen keskitason taivaanrannanmaalari ja rakastan haaveilua ja uusia suunnitelmia. Tykkään suunnitella uusia reissuja ja seikkailuja, vaikken olisi niitä vähään aikaan toteuttamassa. Pidän menneiden muistelusta ja vanhojen päiväkirjojen lukemisesta. Yhtälailla pidän katsomisesta taaksepäin ja sen näkemisestä, kuinka pitkälle ollaankaan tultu. Haluan oppia aikaisemmista vaikeuksistani mahdollisimman paljon ja parhaat oivalluksenikin ovat muodostuneet taistelun ja paineen tuloksena.

Ei siis ole huono asia suunnitella tulevaisuutta tai oppia menneistä. Se on tärkeää. Mutta on vaarallista elää katse aina hitusen jossain muualla, kuin siinä todellisuudessa, missä eletään.

Elän tällä hetkellä niin sanottua murroksen aikaa. Olen töissä ja opiskelen pääsykokeita varten. En tiedä pätkääkään, missä tulen olemaan puolen vuoden päästä, sillä jos en pääse opiskelemaan, kaikki suunnitelmani lentävät auki. Se ei ole huono asia. Mutta olen huomannu, että mulla on vaikeuksia elää täysillä jokaisessa hetkessä ja nauttia tästäkin vaiheesta elämässäni. On paljon helpompaa haaveilla mahdollisesta opiskelupaikasta ja odottaa vain tulevaa pääsykoepäivää ja tietoa siitä, pääsenkö yliopistoon syksyllä. On helppoa ajatella, että "sitten, kun" jotain tapahtuu, niin alan todella taas panostamaan jokaiseen päivään.

Mutta kun elämä on jo alkanut. Ja jokaisella päivällä on jotain annettavaa, niin ärsyttävän kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Ei se aina ole ilonläikähdyksiä ja lämpimiä hetkiä. Joskus se on katkeria kyyneliä ja kipeitä keskusteluja. Mutta jokainen nouseva aurinko antaa uuden mahdollisuuden. Mihin?

No mihin tahansa.

Jokainen käy läpi omaa tarinaansa. Jokaisella on omat taistelunsa, ilonsa ja kompastuskivensä. Ja jokainen päivä on osa sitä suurempaa kokonaisuutta, mitä eletään todeksi. Toiselle uusi päivä avaa mahdollisuuden yrittää uudelleen, toiselle hiljentää tahtia. Toiselle mahdollisuuden yrittää nauraa sateessa, toiselle vihdoin suuttua epäoikeudenmukaisuudesta. Voidaan nähdä jokainen päivä osana kokonaisuutta, jossa jokainen mutteri on omalla, merkityksellisellä paikallaan tai voidaan nähdä läjä riippumattomia välipäiviä, jotka yhdistävät oikeasti tärkeitä päiviä.
Voidaan elää arkea odottaen juhlaa tai juhlia arkea.

Uskon, että loppujen lopuksi hetkessä eläminen tarkoittaa itsensä asettamista haavottuvaiseksi. Sydämen ja mielen avaamista jokaisen päivän mahdollisuuksille tietämättä lopputulosta. Hyvän tekemistä odottamatta mitään takaisin. Ihmissuhteisiin panostamista, vaikka joutuisikin välillä pettymään. "Joo":n sanomista, vaikkei tiedä, mitä kaikkea se tuo mukanaan. Oikeaoppista "ei":n sanomista, kun pyritään irti turhasta ihmisten miellyttämisestä.

Lopulta on meidän kontolla, miten me jokaseen päivään suhtaudutaan. Voidaan joko sulkeutua ja suhtautua välinpitämättömästi jokapäiväiseen elämäämme ja paeta menneisyyden muisteluun tai haaveiluun tulevaisuuden paremmuudesta tai voidaan ottaa vastaan niin hyvät kuin huonot hetket mahdollisuutena kasvuun siksi ihmiseksi, keneksi meidät on tarkotettu.